Matkamme alkoi aamuyön hiljaisina tunteina, kun yksi uneton ja yksi tukkinukkunut reissaaja lähti matkaan. Tukkinukkuja jatkoi untaan autossa lentokentälle, toinen tankkasi Suomen tähtitaivasta ulkoa vertaillakseen sitä Tansanian vastaavaan.

Helsinki-Amsterdam-lento sujui hujauksessa ja viimeisetkin unenrippeet katosivat ihmetellessä valtavaa lentokenttää. Ihmetyksen suuruudesta kertonee se, että uneton ja tukkinukkunut ohittivat irkkupubin miettien vain hetken kolpakollista, ja päätyivät tuoremehulasin ääreen.

Lentomme Amsterdamista Kilimanjarolle kesti kahdeksan ja puoli tuntia. Lentokoneessa oli varsin kansainvälinen tunnelma, kielten ja värien sekasotkussa uneton jatkoi valvomistaan ja tukkinukkunut otti tirsat jos toisetkin. Lentoemot kärräsivät ruokaa ja juomaa (lähinnä punaviiniä) jatkuvalla syötöllä ja turpeana matkustajat saivat töllötellä elokuvia omista pikku ruuduistansa. Hikisistä käsistäkään ei tarvinnut kärsiä, sillä emot toivat nahkeakätisille tuolissaistujille kuumennettuja kosteuspyyhkeitä, jotka ojennettiin tyylikkäästi pinseteillä. Voi tuota matkustamisen mukavuutta!

Karu todellisuus paiskautui päin naamaa, kun saavuimme Kilimanjaron lentokentälle ja lentokenttäviranomaiset kertoivat meidän olevan viisumitta. Lämpötila (+26) ei ollut ainoa syy hikikarpaloihimme, kun selvitimme tuota hässäkkää. Tanzania Volunteersin Louis oli onneksi paikalla (lompakkoineen) ja pelasti meidät pinteestä.

Matka jatkui sysipimeässä yössä kohti Moshia ja majapaikkaamme. Vasemmanpuoleinen liikenne ja kuljettajien raskaat kaasujalat saivat tukkinukkujankin silmät pysymään avoimina. Perille päästiin kuitenkin vahingoittumattomina ja kuuman (!) suihkun jälkeen oma moskiittoverhon verhoama vuode tuntui melkein kodilta. Unettoman yötä häiritsi korvatulppien läpi koirien jatkuva haukkuminen ja naapurissa asuvan Äiti Kanan (Mama Kuku) broilereiden mölinä. Tukkinukkuja uneksi malarialääkkeiden voimalla siskonsa otsanahasta, joka toimitti verhon virkaa.

Ensimmäinen päivä Tansaniassa piti sisällään swahilin kielen opiskelua, lähialueella laahustamista ja talon tapoihin tutustumista. Pihapiirissä tallustaa kolme koiraa, kaneja (joita uneton söi tänään hyvällä ruokahalulla?), kilpikonnia (ilmeisesti näkymättömiä, koska niitä ei löytynyt mistään) sekä aasi, joka piipahti myös talon sisäpuolella. Kovin kansainvälistä ei meininki ole talon sisäpuolella, koska majapaikkamme kahdeksasta asukkaasta seitsemän on suomalaista. Onneksi osa on suomenruotsalaisia, niin kuulee suomen lisäksi edes ruotsia. Hej då!