Iloiset hikiläiskät hyppäävät kalpeanaamaisen paidalle kun kynnyksen yli astuu. Kuumempaa lienee vain saunomisen MM-kisoissa, tosin lähtee täälläkin toisinaan taju kankaalle ja suomalainen saattaa pötkähtää vaikka kukkapenkkiin. Länsimaalainen hienostunut kärsäelin saa varsin voimakkaita elämyksiä tansanialaisella kadulla tallatessaan, vastaan on tullut ainakin yrjö-, pervo- ja irstashiki. Nuuh nuuh.

Paras irtiotto arjesta on hyökätä möllistelemään safarille. Tärykalvoille rankempaa materiaalia saa, kun ottaa mukaan himpun alle kolmekymmentä laulavaa nappisilmäistä lasta. Swahilinkieliset lastenlaulut ovat varsin tarttuvia. Aa-ee-ii-oo-uu. Porukka kyllä hiljenee, kun näkyviin pärähtää kirahvi, seepra tahi muu ihmetys. Hiljaista oli myös silloin kun bussin tahmaisesta ikkunasta katsottiin lempiviä apinoita. Rakkautta oli se!  Ihastuneet suomineidot ottivat kyllä uusinnan moiselle safarireissulle ja räiskäyttivät itsensä toisellekin mokomalle. Nukkuivatpa vielä yön mökin kokoisessa teltassa näkymättömien, mutta ystävällisten hämähäkkien seurassa. Seuraavana aamuna hilpein mielin katsomaan leijonia, jotka töllöttäjien riemuksi ottivat hengiltä Timonin kaverin Pumban. Eipä tarvitse enää katsoa lastenohjelmia.

Ihanuuksilla on tapana loppua aikanaan, niin myös rinsessan ja blondienkelin työharjoittelu. Itku silmässä pykäsivät afrikanmatkaajat pystyyn kunnon läksiäiskekkerit notkuvine pöytineen ja vieraslistalta löytyivät niin lapset kuin huoltajatkin. Juhlatunnelma leiskahti kattopilareihin, kun punasilmäisille reissaajille esitettiin tansseja ja lauluja ja puheita ja rukouksia. Lahjatkin löysivät suomalaisten kosteisiin kouriin, eikä halailusta ja pussailusta tullut loppua. Ikävä, ikävä jäi.

Afrikkatunnelmaan pääsemiseksi kannattaa muuten ottaa letit. Blondienkelin päähän rakennettiin sipulin näköinen härveli, kun taas rinsessan kuulaa koristaa eräänlainen korihässäkkä. Neitokaisten ulkonäkö lähentelee jo Mama Africaa, kuulemma.

By the way, kassit ovat täynnä. Ei kaipausta, vaan kulahtanutta reissukamaa auvoista lomaa varten. Mombasa ja Zanzibar, valkoiset valloittajat saapuvat.

Mwaridi ulianza ku tanzua maua.